PALVELUT


ÄÄNIHOITO

Hoitava ja eheyttävä ääni perustuu harmoniseen vokaalilauluun ja resonoivien instrumenttien synnyttämään värähtelyyn. Hoitava laulu keskittyy valittuun tarkoitukseen eli intentioon, esimerkiksi rentoutukseen, tasapainotukseen tai kehon energiavirran tehostamiseen. Hoitavaa ääntä tuotetaan usein jonkin perussävelen ympärille. Harmoniassa kuuluu samanaikaisesti suuri joukko monenlaisia ääniä, joita kutsutaan ylä-ääniksi. Ne ovat mukana useimmissa äänissä, vaikka niitä ei aina kuulekaan. Tietyllä laulutekniikalla ylä-ääniä saadaan paremmin kuuluviin. Ne ovat heliseviä, kumisevia, kellomaisia ääniä, ja ne kuuluvat hyvin myös juuri kristallikulhoista. Ylä-äänissä katsotaan olevan enemmän hoitavia elementtejä kuin muissa äänissä. Niillä on monella tavalla harmonisoivia ja tasapainottavia ominaisuuksia, ja ne ovat erityisen tehokkaita palauttamaan ihmiseen terve värähtely. Ääni koskettaa ihmistä kokonaisvaltaisesti, mutta voimakkaimmin se liikuttaa tunteita. Sanattomana ääni kulkeutuu tietoisen mielen takana olevaan tiedostamattoman mielen laajaan alueeseen, jossa sijaitsee mm. tukahdetut kokemuksemme ja suurin osa psykologisesta menneisyydestämme. Tunteiden pidättäminen aiheuttaa kehossa kiinnipitämistä, mikä johtaa kehon jännityksiin. Äänihoidon avulla tasapainottuneet ja harmoniset tunteet vaikuttavat koko kehoon ja mieleen rentouttavasti. Musiikin avulla voidaan myös vähentää stressiä, pelkoa ja ahdistusta sekä kivun tunnetta. Modernin tutkimuksen mukaan musiikki vaikuttaa positiivisesti aineenvaihduntaan, verenpaineeseen, keskushermostoon, hengitykseen, pulssiin ja lihasjännitykseen. Myös oppimiseen äänellä on edulliset vaikutukset.

Äänihoito tehdään asiakkaan ollessa mukavasti makuuasennossa. Äänihoito toteutetaan hoitajan omaa ääntä käyttäen, ja lisänä voi olla erilaisia soittimia, kuten kristallikulho ja sadekeppi. Hoitoon on hyvä varata aikaa 45 min.

Äänirentoutuksen ja -meditaation voi hyvin toteuttaa myös ryhmälle.






HOITAVAN ÄÄNEN KURSSIT

Järjestän hoitavan äänen peruskursseja eri paikkakunnilla, ensisijaisesti Pohjois-Karjalan alueella. Näillä viikonlopun kestävillä kursseilla tutustumme omaan ääneen ja äänen värähtelyyn kehossa sekä saamme kosketusta siihen, kuinka ääntä voi käyttää rentouttavassa ja hoitavassa tarkoituksessa. Äänityöskentely on tehokas työväline värähtelytaajuuden muutokseen ja tietoisuuden lisääntymiseen. Varsinaista ”laulutaitoa” et tarvitse. Tervetuloa raottamaan ovea voimalliseen ja kiehtovaan äänen maailmaan, ja samalla omaan sisimpääsi. Kerää ryhmä äänityöskentelystä kiinnostuneita, ja annetaan äänelle siivet!



RUMPURENTOUTUS

Rummun äänen sanotaan muistuttavan meitä jo ajasta ennen syntymäämme, kun kuulimme äidin rauhoittavat sydämen äänet sikiöaikana. Rumpurentoutuksessa ääni menee solutasolle, muuttaa värähtelyämme korkeammaksi, puhdistaa ja hoitaa epätasapainon tasapainoon. Rumpurentoutushoito kestää n. 20 minuuttia.

Rumpurentoutus on mahdollista tehdä myös pienelle ryhmälle, ja luonnossa elävän tulen ympärillä se on hyvin elämyksellistä. Kysy myös tyky-päivälle yhteinen rentoutus, tai kun haluatte kokea jotain erilaista ystävien kanssa yhdessä.





REIKIHOITO

Jokaisessa elävässä olennossa virtaa elämänenergiaa. Joskus energian kierto saattaa heiketä esim. sairauden tai stressin vuoksi ja se voi aiheuttaa monenlaisia vaivoja. Reikin avulla on mahdollista avata energiatukkeumia ja edesauttaa kokonaisvaltaista paranemista.

Reikihoidossa hoitaja välittää hoidettavaan elämänenergiaa käsiensä kautta. Hoito tapahtuu rauhallisessa ympäristössä, jossa on helppo rentoutua ja antaa aikaa omalle itselle. Hoito tehdään asiakkaan ollessa makuuasennossa mukavat vaatteet päällä. Hoitaja pitää käsiään kehon eri alueilla muutamia minuutteja kerrallaan, aloittaen päästä ja edeten etupuolelta selkäpuolelle. Reikihoito kestää n. 1-1,5 tuntia.





JÄLLEENMYYNTI

HIMALAJAN KRISTALLISUOLATUOTTEET

Ihanat ja tunnelmalliset suolavalaisimet ja -lyhdyt

Terveelliset ruokasuolat ja maustesuolasekoitukset

Hengitystieoireita helpottamaan suolapiippu ja Saltair-laite

Ihon hyvinvointia tukemaan
-Suolasaippua ja kylpysuola
-Sade-kristallisuolasuihke ja -kuorintaöljy
-Oliiviöljysaippuat

Turvalliset Crystal-mineraalideodorantit

www.kristallisuola.fi



ARCTIC NUTRITION WILD FOOD – TUOTTEET

Suomalaiset pohjoisen luonnon marja- ja yrttituotteet:

Elixir (arktiset marjat ja yrtit)
Arctic Sun (tyrnimarja ja D-vit. 50 mikrog)
Arctic Oils (rasvahappovalmiste + rosmariini ja ruusujuuri)
Extreme (spirulina ja mustikka)
Booster (puolukka ja nonihedelmä)
Vital (mustikka ja ternimaito)